lauantai 17. joulukuuta 2016

Suosittelisinko Ljubljanaa vaihtokohteeksi?

Minulle, joka päätin hakea vaihto-opiskelemaan kaksi viikkoa ennen hakuajan päättymistä, Ljubljana on ollut hyvä valinta. Itselläni ei siis ollut pidemmän ajan takaa haaveita vaihtoon lähtemisestä, itseasiassa olin aivan varma etten aio lähteä vaihtoon. Muutaman asian summa saikin minut (onneksi) toisiin aatoksiin. Mistä kaikesta opiskelija jääkään paitsi, jos jättää lähtemättä vaihto-opiskelemaan! Ihan totta, oma vaihtoaikani on pitänyt sisällään niin mahtavia juttuja! Kuinka arvokasta on päästä tutustumaan niin monesta eri maasta tulleisiin ihmisiin ja saada heistä elinikäisiä ystäviä! Uusia ystäviä, matkustamista, englanninkielen taitoa, uuden oppimista ja paljon hämmentäviä tilanteita eri kulttuureiden kesken. :D

Paras porukka ikinä! <3 Saatiin laittaa parhaat päälle koulun järjestämään Illallisgaalaan.

Tällä hetkellä mietin vain sitä, että olisin ollut aivan idiootti jos en olisi lähtenyt vaihtoon! Ei tälläista tilaisuutta pitäisi jättää käymättä, jos siihen on tilaisuus. Liian monia ikimuistoisia asioita koettavana! Lisäksi, koulussamme on niin mieletön määrä eri vaihtoehtoja mihin voi lähteä suorittamaan vaihto-opiskelunsa. Eli ei muuta kuin LAMKiin opiskelemaan ja valitsemaan vaihto kohdettaan;).  Nyt haluan kertoa muutaman asian, miksi Ljubljana on ollut itselleni hyvä valinta.

Sijainti 
Ljublajanasta on niin älyttömän helppoa ja nopeaa matkustaa muihin maihin. Ehdimme käymään jo ensimmäisen kuukauden aikana niin monissa ihanissa paikoissa! Rooma, Venetsia, Brno, Wien, Praha.. Lisäksi, Slovenian sisällä on pelkästään jo paljon nähtävää. ToDo-listalta löytyy vielä vähintään Piran ja Koper. Alla olevat kuvat on otettu päivän reissulta Mariboriin, joka on Slovenian toiseksi suurin kaupunki.





Luonto
Sloveniassa on todella paljon kaunista luontoa nähtävänä ja koettavana! Olemme käyneet Bohinj-järvellä, jossa kiipesimme myös Vogar-nimisellä vuorelle sekä Bled-järvellä, jonka maisemat olivat kuin sadusta! Rakastan ulkoilemista ja nuo maisemat olivat oikeasti niin t-ä-y-d-e-l-l-i-s-e-t! Vuorille kiipeäminen oli rankkaa, mutta samalla niin ihanaa. :D (muutama kuva löydettävissä aiemmasta postauksestani.)

Bohinj-järvi

Paikalliset ja pieni kaupunki
IIhmiset täällä ovat todella avoimia ja ystävällisiä! Olen kuullut aiheesta montaa eri mielipidettä, mutta tämä on oma kokemukseni. Ljubljana ei myöskään ole älyttömän suuri kaupunki, itseasiassa melko pieni. Ja tämähän sopii Turengista kotoisin olevalle tytölle. :D Kaupungin koko, turvalliselta tuntuva ympäristö ja ihmisten ystävällisyys tekivät tänne kotiutumisesta todella helppoa. Itku tulee, kun helmikuun alussa tulee vastaan muutto takaisin Suomeen!



Koulu
Saatoin "ehkä" tehdä valintani hieman senkin perusteella, että GEA-Collegessa itse koulua ei välttämättä olisi viittä päivää viikossa. No, meillä on keskimäärin noin kolme päivää viikossa koulua, joka sopii itselleni paremmin kuin hyvin. Jätin itse kaksi kurssia pois valinnoistani, jonka jälkeen minulle kertyy silti 32op vaihtoajaltani. Nautin vapaa-ajastani täällä, sillä Suomessa elämäni on todella hektistä. Pitkät viikonloput ja muutaman päivän vapaat ovat mahdollistaneet monipuolisen reissaamisen.

Hintataso
Hintataso on alhaisempi kuin Suomessa, etenkin ruoka ja juoma. Oluen ja biletyksen ystävälle Ljubljana opiskelijakaupunkina on oiva valinta.

Viimeiseksi, jos pohdit vaihtoon lähtemistä... Älä pohdi, vaan pistä hakemus menemään! Kannattaa miettiä, mitä vaihto-opiskelu ajaltaan toivoo ja lähteä tekemään päätöstä sen pohjalta. Tärkeintä kuitenkin tehdä päätös lähtemisestä! JustDoIt! Päätös, jota et todellakaan tule katumaan. Ammattikorkeakoulussa opiskelemisen aikana olen oppinut, että kaikkeen mahdolliseen pitäisi osallistua ja lähteä mukaan!


Vaihtoon lähteminen on ollut elämäni tähän astisesti paras päätös!