sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Johtaminen muuttuu



Johtaminen on muutoksessa. Edellinen postaukseni työn luonteen muuttumisesta antaa pohjaa tälle postaukselle. Tulevaisuuden työn vaatimukset, kuten avoimuus, itsensä johtaminen ja luottamus vaativat tätä tukevaa johtamista. Johtajan on rakennettava työpaikalla toimivaa vuorovaikutuskulttuuria, määriteltävä selkeät yhteiset päämäärät ja tavoitteet  sekä sitoutettava henkilöstö tiedon jakamiseen ja korostettava tiedon merkitystä alaisilleen.

Tulevaisuudessa johtajan työnkuva muuttuu enemmänkin työntekijöiden auttamiseen, miten hyödyntää omaa osaamistaan, luovuuttaan ja kokemustaan. Tulevaisuudessa johtajan on luovuttava perinteisestä auktoriteetin käytöstä sekä tarkoista säännöistä, sillä johtajan rooli tulee olemaan enemmänkin valmentajan rooli. Työntekijöitä kannustetaan itsensä johtamiseen, mutta johtajalla on silti vastuu, esimerkiksi palautteenannosta sekä riittävän tuen saamisesta. Johtajan vastuulla on varmistaa parhaat mahdolliset puitteet työn tekemiseen. 




Nykypäivänä työpaikoilla on jo mahdollista esimerkiksi johtamismalli, jolloin tietyllä osastolla ei ole ollenkaan esimiehiä. Työntekijät ovat nimensä mukaisesti itsensä johtajia. Tällöin osastolla on yleensä nimetty henkilö, jonka puoleen voi kääntyä tukea tarvitessaan. Olisi mielenkiintoista itse päästä seuraamaan, miten tämä toimintamalli pyörii ja millaiset sen vaikutukset ovat. 
 
Tulevaisuuden johtaja on yhteistyön edistäjä, jonka tehtävä on kuunnella alaisiaan. Hyvä johtaja on arvostettu, ei pelätty. Tulevaisuudessa johtamisessa korostuvat pehmeät arvot- tasapuolisuus, empatia ja reiluus. Mielestäni merkittävä esimerkki johtamisen muutoksesta on jo käytössä oleva malli, jossa organisaatiorakenne piirretäänkin väärinpäin. Tällaisessa mallissa ylimpänä ovat asiakasrajapinnassa työskentelevät ihmiset, jotka loppupeleissä myös rakentavat lisäarvon asiakkaalle. Ylin johto mahdollistaa puitteet tämän saavuttamiseksi. Mieletöntä, että ollaan tultu tähän asti!

Lähteet:
http://mercuriurvalblogi.fi/inhimillisyys-on-tulevaisuuden-johtajan-tarkein-ominaisuus/http://epub.lib.aalto.fi/en/ethesis/pdf/12264/hse_ethesis_12264.pdf

http://www.oamk.fi/epooki/2014/osaamisen-johtaminen-kytkoksissa-strategiaan/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti